ARTIKKELIT
Jukka-talo valittiin Suomen luotetuimmaksi talomerkiksi - jo toisen kerran peräkkäin

Jukka-talo valittiin Suomen luotetuimmaksi talomerkiksi - jo toisen kerran peräkkäin. Näin Suomen luotetuimman talomerkin Jukka-talon pitkäjänteinen laadukas tekeminen on saanut parhaan mahdollisen tunnustuksen meille tärkeimmältä taholta eli asiakkailta.

Jukka-talo on toiminut jo yli neljäkymmentä vuotta ja sinä aikana toimittanut kodin 25 000 suomalaiselle perheelle. Tänä aikana Jukka-talon toimintaa ovat ohjanneet laadukas tekeminen ja annettujen lupauksien pitäminen.

Suomalaiset perheet rakentavat yleensä vain yhden omakotitalon, jolloin luottamuksella talotoimittajaan on erityisen suuri arvo, jota osaa arvostaa vasta rakennushankkeen loppuvaiheessa. Rakentamista suunnittelevien perheiden talotoimittajavalinnassa Jukkatalo haluaa olla myös tulevaisuudessa luottamuksen arvoinen ja tarjota rakentajille perheen tärkeimpään sijoitukseen luotettavimman mahdollisen kumppanuuden.
Luotettavuus ei pääty pelkästään toimitukseen vaan perheen talopakettivalinnan on myös täytettävä luotettavasti perheen asumisen tarpeet ja nykyisin entistä tärkeämpään rooliin nousevan energiatehokkuuden. Myös näissä asioissa Jukka-talo on edelläkävijä tarjoamalla ratkaisuja, jotka täyttävät myös tulevaisuuden vaatimukset.