Jukka-laatua ovat myös sertifioidut asentajat
Jukkatalo on tunnettu laadustaan. Laatu muodostuu sekä talon rakentamisessa käytettävistä materiaaleista, talon asennuksen laadusta että tuotteen teknisestä laadusta, jota edustaa muun muassa DoubleFrame -kaksoisrunko.
Sekä tehtaassa tapahtuvan tuotannon että käytettävien materiaalien laatua on yleensä helppo valvoa. Vaikeampaa on sen sijaan kentällä tapahtuvien asennusten laadunvalvonta. Jukkatalo on ollut edelläkävijä myös talopakettien asennusten laadussa.
Erityistä huomiota Jukkatalossa on kiinnitetty asennustyövoiman koulutukseen. Kaikki uudet asentajat käyvät läpi Jukkatalon sertifioidun asennuskoulutuksen tehtaan omissa koulutustiloissa. Tämän tehtaalla tapahtuvan koulutuksen lisäksi asennusryhmien jatkokoulutuksesta työmaalla huolehtivat asennuskouluttajat, jotka ovat myös varsinaisen asennuskoulutuksen jälkeen asennusryhmien tukena.
Asentajien hankittua riittävästi asennuskokemusta, heillä on mahdollisuus myös henkilökohtaiseen sertifiointiin. Asennusryhmän hankittua sertifioinnin asennusryhmien laatua valvoo sertifioinnin myöntänyt ulkopuolinen yritys. Osa valvontaa ovat asennusryhmien tekemät katselmuspöytäkirjat, joista voidaan päätellä asennusryhmien asennusten laatu.
Asennusryhmien sertifiointi on Jukkatalolla ollut jo käytössä jo vuosia ja se on saanut hyvän vastaanoton myös asiakkailta.
|

|